Uusi hanke edistää innovatiivista ja ilmastoystävällistä liiketoimintaa asemanseuduilla
Fiksu Assa -hankkeessa kehitetään asukkaiden vähähiilistä arkea tukevia palveluita raideliikenteen asemilla Helsingissä, Espoossa, Vantaalla, Hämeenlinnassa ja Riihimäellä. Asemien palvelutarjonnan parantaminen sujuvoittaa kaupunkilaisten arkea ja kannustaa ilmastoystävälliseen liikkumiseen.
Syyskuun alussa käynnistyneen yhteishankkeen päätavoitteena on lisätä vähähiilistä liiketoimintaa asemanseuduilla sekä edistää uusien vähähiilisten ideoiden ja arjen ratkaisujen syntymistä. Lisäksi hankkeessa on tavoitteena tunnistaa ne palvelutarpeet, jotka liittyvät nimenomaan asemanseutujen mahdollisuuksiin ja haasteisiin. Tällaisia ovat esimerkiksi asemanseuduilla tarjottavat oheispalvelut ja asemanseutujen turvallisuuden takaaminen ja lisääminen. Hanke tukee myös kaupunkien hiilineutraaliustavoitteita.
Pääkaupunkiseudulla on jo 50 lähiliikenteen asemaa, ja raideliikenteen merkitys kasvaa lähivuosina uusien raitiotiehankkeiden myötä. Nämä asemat sekä Hämeenlinnan ja Riihimäen asemat ovat merkittäviä päivittäisen liikkumisen solmukohtia pääkaupunkiseudun työssäkäyntialueella. Tavoitteena on, että asemat tarjoavat asukkaille palveluja matkan varrella ja lisäävät näin vähäpäästöisen raideliikenteen suosiota, kuvailee HSY:n projektipäällikkö Pia Tynys.
Asemanseutujen taloudelliset mahdollisuudet nykyistä paremmin käyttöön
Hankkeessa myös tuetaan yritysten uusien vähähiilisten palveluiden ja liiketoiminnan jatkokehitystä ja kansainvälistämistä. Hankkeessa tuotetaan analyysi asemanseutujen vähähiilisten palveluiden tarpeista ja potentiaalista sekä vähähiilisten palveluiden toimijakenttäanalyysi.
Liiketoiminnan näkökulmasta asemilla on runsaasti hyödyntämätöntä potentiaalia markkinapaikkana ja mediatilana. Asemanseutujen taloudellisen potentiaalin parempi hyödyntäminen edellyttää yritysten toiveiden ja kaupunkien kehittämisintressien kohtaamista, elinkeinopäällikkö Kimmo Viljamaa Vantaan kaupungilta kertoo.
Digihack ja Fiksu Assa -tapahtuma keväällä
Digitaalisuudella, avoimen datan ja uuden tiedon hyödyntämisellä on palvelujen kehittämisessä suuri rooli. Vähähiilisiä ratkaisuja vauhditetaan keväällä 2019 asemaseutujen digihackissa, jossa työstetään uusia palveluja asemaseuduille. Hackathon on digitaalisten osaajien työpaja, jossa keskitytään vähähiilisyyttä edistävien digitaalisten palvelujen ja ohjelmistojen kehittämiseen.
Lisäksi keväällä 2019 ja 2020 toteutetaan Fiksu Assa -tapahtuma, joka avaa asemanseudut yritysten kehittämien ilmastofiksujen ratkaisujen kokeilualustaksi. Tapahtumassa osa asemista muutetaan ilmastoa säästävien tuotteiden ja palvelujen pop up -tiloksi. Fiksu Assa -pilottitapahtuma järjestettiin ensimmäisen kerran jo keväällä 2018 seitsemällä asemalla ja kokeilun tuloksia hyödynnetään hankkeessa.
Fiksu Assa – Asemanseudut uusien vähähiilisten liiketoimintakonseptien kehitysalustana -hanke kestää 31.8.2020 asti. Koordinoijana toimii Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY ja toteuttajina ovat Helsingin kaupunki, Espoon kaupunki, Vantaan kaupunki, Hämeenlinnan kaupunki ja Riihimäen Tilat ja Kehitys Oy. Hanke toimii tiiviissä yhteistyössä Suomen Kasvukäytävä -verkoston kanssa. Hanke toteutetaan yhteistyössä asemanseutujen kehittämisverkoston kanssa, johon kuuluu ympäristöministeriö, Liikennevirasto, MAL-verkosto, Sitra, HSL ja muita toimijoita. Hanke saa ylimaakunnallista rahoitusta EAKR-ohjelmasta. Rahoittajana toimii Uudenmaan liitto. Hanke on osa HSY:n vähähiilisten asemanseutujen kehittämistä ja yhteiseurooppalaisen SMART-MR -hankkeen toteuttamista.
Esimerkkejä asemanseutujen ilmastoystävällisistä palveluista
- pyöräpysäköintiin ja -huoltoon liittyvät palvelut
- autojen jakamispalvelut
- hävikkiruokakioski
- kierto ja jakamistalouteen liittyvät palvelut, esim. vaatelainaamot ja vaatteiden kierrätyspalvelut