Biltemalle myymälä Riihimäen Merkokseen

Ruotsalainen tavarataloketju Biltema laajentaa toimintaansa NCC:n kehittämään liikekiinteistöön Riihimäen Merkoksen alueelle. Uusi myymälä on ketjun 13. liike Suomessa ja pinta-alaa siihen tulee noin 3.500 neliömetriä. Rakentaminen käynnistyy keväällä 2012 ja avajaisia vietetään keväällä 2013.

– Riihimäen seutu on merkittävä markkina-alue, jossa Biltemalle on kovasti kysyntää. Myymälän sijainti kasvavalla Merkoksen kauppa-alueella ja valtatie 3:n välittömässä läheisyydessä ei voisi parempi olla. NCC on erinomainen kumppani kauppapaikkojen toteutuksessa ja on toteuttanut useita myymälöitämme, kertoo maajohtaja Tommy Dolivo Biltema Suomi Oy:stä.

Biltema kehittää Riihimäen Merkoksen alueen kaupallisia palveluja. NCC:n Riihimäen Kauppapuistossa on vuokrattavaa liiketilaa yhteensä 10.000 neliömetriä. Bilteman lisäksi keskukseen tulee 2-5 muuta kaupan toimijaa.

– Bilteman myymälä rakennetaan ensimmäisenä ja muut liikkeet vaiheittain sen jatkeeksi. Biltema on ankkurina vetovoimainen ja vahvistaa entisestään Merkoksen kaupallista aluetta. Tästä on hyvä jatkaa neuvotteluja muiden kaupan toimijoiden kanssa alueelle sijoittumisessa, kertoo hankkeen projektipäällikkö Mikko Lempinen NCC Property Development Oy:stä. NCC on toteuttanut Biltemalle tavaratalot myös Jyväskylään, Raisioon, Lappeenrantaan, Kuopioon ja Lahteen.