Omat Hoodit haastaa nuoret kertomaan kuulumisistaan

Seutukaupungit välittävät nuoristaan ja siksi maanantaina 4.5.2020 starttaa vuoden mittainen Omat Hoodit -kampanja, joka tarjoaa äänen kahdenkymmenenneljän seutukaupungin nuorille. Omat Hoodit haastaa nuoria kertomaan kuulumisistaan, ajatuksistaan ja esittelemään kotikaupunkinsa parhaita puolia. 

Koska nuorten äänen kuuleminen ja positiivinen asenne elämään on tärkeää, kannustaa myös Suomen suosituin YouTube-komediaryhmä Justimus Films nuoria tarttumaan Omat Hoodit -haasteeseen videollaan: https://youtu.be/wJygLqhy3QI

Justimus toimii myös Omat Hoodit -kampanjan tuomaristossa. ”Nyt on hyvä hetki päästää mielikuvitus valloilleen, antaa luovuudelle tilaa ja kertoa omista fiiliksistään. Hienoa, että nuoria haastetaan tarkastelemaan arkeaan taiteen keinoin”, toteaa Justimuksen Sami Harmaala.

Seutukaupunkiverkoston Joustavat koulutusmallit -hanke haastaa ensimmäiseksi nuoret kertomaan kuulumisistaan tänä erikoisena aikana ja siitä, mitä he aikovat tehdä ensimmäiseksi kotikaupungissaan, kun sosiaaliset rajoitukset ovat ohitse. Maanantaina 4.5. alkavaan haastekisaan voivat osallistua 10–22-vuotiaat kampanjan kaupungeissa asuvat nuoret videolla, kuvalla, piirustuksella tai tekstillä. Kampanja haluaa haastaa nuoria tarkastelemaan arkeaan positiivisista näkökulmista. Osallistumisaikaa haasteeseen on 31.5. asti.

”Halusimme haastaa nuoret kertomaan kuulumisistaan, arjen iloista ja haaveista, jotka liittyvät lähitulevaan. Omat Hoodit -kampanjalla kannustetaan nuoria kertomaan kotikaupungistaan myönteisiä tarinoita luovilla tavoilla. Odotan innolla, millaisia teoksia 10–22 -vuotiailta nuorilta syntyy ja millaisia fiiliksiä tähän aikaan heillä liittyy”, kuvaa NIMI Seutukaupunkien yhteisestä Joustavat koulutusmallit -verkostohankkeesta.

Ensimmäiseen Omat Hoodit -haasteeseen osallistuneiden keskuudesta valitaan kesäkuussa kisan voittaja. Voittaja saa itselleen Segway Ninebot ES2 -sähköpotkulaudan ja pääsyn avustajaksi Justimuksen uuden Duo 2 -tv-sarjan kuvauksiin, jotka tapahtuvat elo-syyskuussa 2020.

Omat Hoodit -kampanjan toteutuksesta vastaavat Työ- ja elinkeinoministeriön rahoittamat Seutukaupunkiverkoston hankkeet Joustavat koulutusmallit yhdessä yrityselämän kanssa ja Kansainvälisyyden hyödyntäminen ulkomaisen työvoiman saatavuudessa. Hankkeiden rahoituksen koordinoinnista vastaa Etelä-Pohjanmaan liitto.

Omat Hoodit -kampanjassa ovat mukana: Alavus, Huittinen, Iisalmi, Ikaalinen, Imatra, Kalajoki, Kauhajoki, Kauhava, Keuruu, Kristiinankaupunki, Kurikka, Laitila, Loimaa, Parkano, Raahe, Rauma, Riihimäki, Salo, Sastamala, Savonlinna, Uusikaupunki, Valkeakoski, Varkaus, Ylivieska.

Lisätietoja Omat Hoodit -kampanjasta ja käynnistyvästä haasteesta sekä haastattelupyynnöt:

Henry ’Osku’ Ketola, puh. 050 349 8410, Henry.Ketola@Kurikka.fi.
Minna Pappi, puh. 040 353 4794, Minna.Pappi@iisalmi.fi. 

Omat Hoodit:
OmatHoodit.fi
https://www.facebook.com/OmatHoodit-105068557849866/
https://www.instagram.com/omathoodit/

Justimus:
https://www.youtube.com/user/Justimusfilms
https://www.instagram.com/justimusfilms/
https://www.facebook.com/Justimusfilms/

DUO – YLE AREENA:
https://areena.yle.fi/1-4616699

Segway Ninebot:
http://dk-en.segway.com
https://www.youtube.com/watch?v=3F3LDBHWH7k