Kustannustuen neljäs hakukierros 17.8.-30.9.2021

Kustannustuki 4 haku alkaa ti 17.8.2021 ja päättyy 30.9. klo 16.15. Tukikausi kohdistuu 1.3.-31.5.2021 väliselle ajalle.

Kustannustuki on tarkoitettu yrityksille, joiden liikevaihto on pudonnut koronapandemian vuoksi ja joilla on sen vuoksi vaikeuksia selvitä joustamattomista kustannuksista ja palkkakuluista. Linjauksen mukaan tuen tarve ja määrä arvioidaan koronaepidemian aiheuttaman liikevaihdon äkillisen menetyksen perusteella. Tuella pyritään tukemaan yritysten selviämistä koronapandemian yli ja konkurssiin ajautuvien yritysten määrän vähentäminen.

Myös liiketoimintaa harjoittavat säätiöt ja yhdistykset voivat saada kustannustukea. Kustannustukea myönnetään vain yhdistyksen/säätiön taloudelliseen toimintaan.

Tukea myönnetään yritysten liikevaihdon laskun ja toteutuneiden kustannusten mukaan. Tukea maksetaan vähintään 2000 euroa, vaikka yrityksen tuki olisi laskennallisesti jäänyt alle kyseisen summan. Näin tukea voivat edelleen saada aiempaa useammat pienyritykset ja yksinyrittäjät, jos muut tukiehdot täyttyvät.

Yritys voi hakea kustannustukea, jos sillä on Y-tunnus. Vaatimuksena on myös, että yrityksellä on tukikaudella hyväksyttäviä kustannuksia vähintään 2000 euroa, ja että sen liikevaihto on laskenut yli 30 prosenttia vertailukauteen nähden.

Haku ja ohjeet